Canterburya tulee ihan varmasti ikävä, kunhan olen taas kotiutunut Suomeen. Vaikka melkein kaikki rakennukset ovat täällä käytössä kuluneita ja vinksallaan mikä mihinkin suuntaan, niiden rähjäisyys tekee koko kaupungista ihanan persoonallisen ja yllättävän. Ikinä ei tiedä, mitä sekalaisesti kiemurtelevien pikkuteiden päistä löytyy.
Sama pätee oikeastaan koko Kentiin. Kaakkois-Englannin rannikko on täynnä sympaattisia pikkukaupunkeja, jotka ovat tietystä brittiläisyydestä huolimatta aina hiukkasen erilaisia kuin muut paikat, joissa olet ehtinyt jo käydä.
Doverin kuuluisat valkoiset kalliot ovat muista merenrantakylistä poiketen pikemminkin uhkaavat kuin romanttiset.
Whitstable on mun henkilökohtainen suosikkini näistä rannikkokaupungeista. Täällä tuli syksyn aikana vierailtua useamman kerran.
Pariisin-viikonloppu oli yksi syksyn parhaista jutuista (kunhan pääsin Ranskaan asti), ja sokerina pohjalla on tietenkin Lontoo, jota nyt ei vaan voi tiivistää parin lauseen kuvailuun.
Huomenna on vielä täysi päivä luentoja ja seminaareja edessä, ja sen jälkeen alkaa armoton tavaroiden änkeminen rinkkaan. Aion saada kaiken täältä mukaan tarttuneen tavaran mahtumaan samaan tilaan kuin mihin mun tavarani mahtuivat tänne tullessa. Saa nähdä, miten se onnistuu. Pientä väkivaltaa saatan joutua käyttämään rinkan sulkemisvaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti