Pari aamua sitten jouduin ikkunasta ulos vilkaistessani hieraisemaan silmiäni pari kertaa. Sataako siellä ihan oikeasti lunta?
Juu-u. Taivaalta ei tihkunut mitään pientä räntää, vaan maahan leijui yleensä vain keskitalvella nähtäviä pehmeänpulskeita hiutaleita. Näytti siltä, kuin joku olisi kiivennyt viskomaan pumpulituppoja alas katolta. Hiutaleet sulivat heti laskeutuessaan vielä aivan liian lämpimälle asfaltille, mutta seuraavaan aamuun mennessä sinnikkäästi jatkunut lumisade oli onnistunut jättämään jälkeensä ohuen valkoisen hangen.
En ole pitkään aikaan nähnyt näin monen (teknisesti) aikuisen ihmisen innostuvan ensilumesta. Eilen matkalla kämpiltä luennolle ohitin vajaat parikymmentä lumisotaa. Kaikki eivät tietystikään suhtautuneet vihdoin tännekin ehtineeseen talveen samanlaisella innolla. Eräs vastaan tullut latinalaisamerikkalaisen näköinen mies huudahti vahingossa lätäkköön astuessaan "could this weather be any worse!" Vieressä kävelevä, skandinaavilta vaikuttava tyttö oli hetken hiljaa. "Well... yeah, it kinda could", kuului vastaus.
Yritin talvifiiliksissäni etsiä kaupasta glögiä, mutta ei sitä täältä taida löytyä. Pyysin jopa apua eräältä myyjältä, joka vielä usean minuutin selityksenkin jälkeen koitti sinnikkäästi iskeä käteeni punaviinipulloa. Piparitaikinaa tai joulutorttujakaan ei Britanniassa ilmeisesti tunneta, tai sitten olen shoppaillut väärissä kaupoissa. Joka tapauksessa, kaikki mun yritykseni pitää kiinni edes joistain traditioista keskellä vaihtoelämää ovat epäonnistuneet surkeasti. Kaikkialla soivien joululaulujen mukana olen sentään laulanut suomenkielisin sanoin.
Postauksen kuvat ovat muutaman viikon takaiselta Lontoon-visiitiltä, Camdenin kaupunginosasta. Kaikessa valokuvauksellisuudessaankin Camdenin tunnelma oli jotenkin outo. Kuvaan silloin tällöin kaduilla avoimesti myös ihmisiä, eikä se yleensä tunnu ketään haittaavan. Camden High Streetillä huomasin kuitenkin useamman vastaantulijan katsovan kameraa vähän pahalla silmällä, vaikka en edes olisi suoranaisesti heitä kuvannutkaan. Yksi punatukkainen lävistetty amatsoninainen tuli jopa huutamaan, että "we're not animals, you retarded thing, if you want to take pictures, the London zoo is that way!" (Lisää tähän itse tilanteeseen sopivat käsimerkit.) Kohtaaminen oli kaikessa yllättävyydessään melko hämmentävä. Ei siinä auttanut muu kuin pyytää anteeksi ja jatkaa matkaa.
Olen käynyt kuluneiden kolmen kuukauden aikana pääkaupungissa jo aika monta kertaa, mutta yhden vierailun haluaisin sinne vielä tehdä. Osaan kulkea suurimmassa osassa keskustaa ja sen lähialueita ilman karttaa, mutta tunnen silti itseni välillä kaikesta pihalla olevaksi turistiksi. Lontoon kaltaisissa suurkaupungeissa käy helposti niin, että silloin, kun luulee nähneensä jo kaiken mahdollisen, satunnaisen nurkan takaa löytyy taas jotain mykistävän hienoa. Voi olla, että Lontoota ei voi sanoa tuntevansa ennen, kuin siellä on asunut jonkin aikaa. Toisaalta, juuri omassa kotikaupungissaan saattaa kulkea aina tiettyjä reittejä samoihin paikkoihin, jolloin muu kaupunki helposti unohtuu rutiinien alle.
Lento Suomeen on varattu kahden viikon ja päivän päähän. Lähtö Briteistä on siis edessä todella pian. Olen alkanut tuntea pientä paniikkia siitä, ehdinkö toteuttaa kaikki ne jutut, joita minulla on vielä suunnitteilla. Aika tulee todennäköisesti loppumaan kesken.
Paniikin iskiessä täytyy kai vaan muistaa, miten paljon tässä yhdessä syksyssä on jo ehtinyt tapahtua. Kyllä sitä reissuun pääsee taas myöhemminkin.
