Rannalla

Huomasin eilen, että pimeä tulee yllättävän aikaisin. Aurinkoisina päivinä lämpötila nousee edelleen lähelle kahtakymmentä astetta, mutta syksyä kohti mennään täälläkin vääjäämättä.

Viime viikko suorastaan vilahti ohitse. Se on kai merkki siitä, että olen kotiutunut tänne. Arki kulkee huomaamatta, rutinoituneesti. Vaikka rutinoituminen merkitsee yleensä kaavoihin kangistumista, tässä tapauksessa se ei haittaa. Olen taas muistanut, kuinka paljon kaavat helpottavat elämää. Kun pakolliset velvollisuudet hoituvat omalla painollaan, on helpompi keskittyä muihin asioihin. Kaavoja voi rikkoa sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä.

Lähdin eilen parin kaverin kanssa käymään Whitstablessa, joka on noin 30 000 asukkaan merenrantakaupunki vajaat kymmenen kilometriä Canterburysta pohjoiseen. Kentin rannikolle on ripoteltu monia samanlaisia kalastajakyliä, joiden kautta kuljetettiin aikanaan hiiltä Lontoon tehtaisiin. Turistit piristävät kylien elämää kesäisin, mutta syksyllä jäljelle eivät jää kuin paikalliset ja ilmeisesti muutamat rauhaa kaipaavat taiteilijat.









Päivä oli järkyttävän kaunis. Ranta oli täynnä päiväkävelyllä olevia perheitä, käsi kädessä kuljeskelevia pariskuntia ja pikkukivihiekalla istuvia nuoria. Vaikka oli sunnuntai, suurin osa rantaravintoloista ja kahviloista oli avannut terassinsa. Sataman kalamarketti myi tuoretta kalaa ja kaupungin kuuluisia ostereita. Torillakin oli pystyssä muutama koju, joista voi ostaa tuuliviirejä ja muuta halpaa muovikrääsää.











Söin ensimmäistä kertaa kunnollisia fish & chipsejä. NAM. Turska oli kuulemma paikallista ja samana päivänä pyydettyä. Kalatalous on nykyään kaupungin pääelinkeino, koska kieltolain aikainen viinan ja tupakan salakuljetuskaan ei enää tuo sille tuloja.

Aurinko alkoi laskea, kun mutustelimme vielä myöhäistä lounasta rannalla. Puoli kahdeksan bussia Canterburyyn odotellessa oli jo täysin pimeää. Paluumatkalla meinasin ajaa oman pysäkkini ohitse, koska kaupungin johto ei usko toimivien katuvalojen olevan kovinkaan tärkeitä liikenteelle. Päiväretki oli joka tapauksessa mahtava. Merestä, lokeista ja sataman purjeveneistä tuli oikein kotoisa olo.

Ensi viikonloppuna reissulistalla on Pariisi. Varasin hostellin ja edestakaiset bussimatkat perjantaina, yhteensä olen matkalla neljä päivää. Kun kävin Pariisissa ekaa kertaa joitain vuosia sitten, petyin siihen hiukan. Luulin, että Pariisi olisi sellainen kaupunki, joka istuisi minulle hyvin, mutta en missään vaiheessa päässyt siihen kunnolla sisälle. Nyt on aika antaa sille uusi mahdollisuus, toivottavasti tullaan tällä kerralla paremmin juttuun.