Pas Paris

Mulla piti olla tänään näytettävänä kaikenlaisia ihania kuvia Pariisista, mutta hahaa, eipä olekaan! En ikinä päässyt Ranskaan asti. Mun viikonloppureissu päättyi ennalta-arvaamattomasti jo Doveriin, koska rajaviranomaiset olivat kovin erimielisiä siitä, käykö eurooppalainen ajokortti henkilöllisyystodistukseksi vai ei. Niinhän siinä kävi, että ei se käynyt. Kun yritin marista, että Lontoon päässä oli vakuutettu sen käyvän, ranskalaiset totesivat tyynesti, että ei ole heidän ongelmansa, jos mulle on annettu väärää tietoa. Katsellessani rannalla horisontin taakse katoavaa Ranskan-lauttaa päätin, että tästä lähtien kannan passia mukaan kaikkialle ja etten ikinä enää usko yhtään National Expressin matkatoimistovirkailijaa (varsinkaan niitä, jotka solkkaavat puoliksi englantia ja puoliksi italiaa).

Sain onneksi varattua matkat samoilla lipuilla uudestaan parin viikon päähän, ja hostellivarauksen perumisessakin hävisin lopulta vain noin seitsemän euroa. Kovin suuria rahallisia tappioita en siis kärsinyt, mutta kotiin palaaminen matkakassin kanssa vain kuutisen tuntia lähdön jälkeen ei ollut erityisen mieltäylentävää. Ostin kaupasta harmitukseen croissantteja ja juustoja, ja yritin niitä mutustellessa vakuuttaa itselleni, että reissu tulee olemaan entistä kivampi, kun sitä on joutunut hetken odottamaan.

Viikonloppuna ei paljon tullut ulkoiltua, koska maisema ikkunan ulkopuolella näytti tältä:

Nökötin siis lauantain ja sunnuntain kotona, ja koitin tylsyydessäni jopa saada kouluhommia eteenpäin. Tähän mennessä en ole ehtinyt edes miettiä muutaman viikon päässä kummittelevia ensimmäisiä essee-deadlineja. Kaikki aika ja tarmo on mennyt viikoittaisia seminaareja varten opiskeluun. Kuvittelin etukäteen, että suomalaisena olisin kenties aavistuksen paremmin perillä Venäjän politiikasta kuin keskivertobritit, mutta etenkin Post-Communist Russia -kurssilla olen tuntenut itseni harvinaisen tyhmäksi noin 95 prosenttia ajasta. En tajua, miten joka ainoa brittiopiskelija osaa luetella Venäjän viimeiset kuusi hallitsijaa ja arvioida heidän politiikkansa vahvuuksia ja heikkouksia. Itse joudun tekemään valtavasti taustoittavaa lukemista, jotta tajuan, mistä kunkin viikon seminaariaiheissa on edes kyse.

Toisaalta, olen jo nyt oppinut enemmän käytännön politiikasta kuin kolmen vuoden sivuaineopintojen aikana Suomessa. Jos olisin opiskellut täällä alusta asti, mäkin ehkä osaisin luetella presidenttejä ja kertoa vuonna -93 luodun perustuslain keskeisimmät pykälät. Luulen, että juuri noilla seminaareilla on ratkaiseva vaikutus oppimisen laatuun. Kirjallisuuteen pohjautuvat keskustelut jäävät todella hyvin mieleen, ja paikalla on aina myös aiheen asiantuntija selventämässä vaikeita asioita ja pitämässä huolta siitä, että keskustelu ei luisu väärille raiteille. 

Kansallisuuksien sekoittuminen seminaariryhmissä on samaan aikaan sekä huono että hyvä juttu. Kun Japan in the world -kurssilla puhuimme Japanin ja Korean välisestä saarikiistasta, ryhmässä oli sekä yksi japanilainen että yksi korealainen kertomassa aiheesta oman maansa näkökulmasta. Oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten kumpikin osapuoli perusteli oikeuttaan saarien hallintaan. Toisaalta, yksi Venäjä-seminaari päättyi täydelliseen huutomyrskyyn, kun venäläiset alkoivat riidellä keskenään (ja kurssin vetäjän kanssa) siitä, onko presidentti Medvedev vain Putinin sätkynukke vai ei. Yritin vähän aikaa pysyä keskustelussa kärryillä, mutta toistensa päälle huutavien venäläisten englannista ei saanut pian enää mitään selvää. Pelasin siis 25 minuuttia vieressä istuvan espanjalaisen kanssa ristinollaa, joka on muuten espanjaksi nimeltään ta-te-ti. Kaikenlaista sitä oppii.

Tällä viikolla opiskelut jäävät väkisinkin vähän vähemmälle, koska saan vieraita Suomesta. Äiti, isä ja pikkusisko tulevat tarkastamaan, että en ole joutunut täysin hunningolle ensimmäisen brittikuukauteni aikana. Ohjelmassa on Canterburyn ja sen lähialueiden kiertelyä sekä tietty hiukan Lontoota. Saan tuliaisiksi kuulemma ruisleipää, jee! Kunnollista leipää on ehtinytkin kaiken brittiläisen pullamössön jälkeen tulla jo ikävä.