Parin harmaan päivän jälkeen tänään paistoi aurinko, joten hyödynsin kivan sään ja lähdin Canterburyn keskustaan kävelemään. Kaupungissa on vain noin 42 000 asukasta, mutta pääkadulta High streetiltä löytyy yllättävän paljon kauppoja ja sympaattisia kahviloita. Lähialueiden ainoa varsinainen nähtävyys taitaa olla Canterburyn katedraali, joka vetää jonkin verran turisteja kaupunkiin. Kävin tarkastamassa katedraalin jo keskiviikkona muiden vaihtareiden kanssa, joten tänään keskityin lähinnä kaduilla harhailuun ja näyteikkunoiden katseluun.
Tykkään valtavasti Canterburyn tunnelmasta. Kaupunki on historiallinen, mutta ei liian siloiteltu. Siinä on juuri sopivasti luonnetta ja hiukan sellaista särmää, joka pitää kaupungin mielenkiintoisena.
Kaupungissa oli tänään meneillään kaikenlaista, soittajia, jonglööreja ja taiteilijoita oli joka kadunkulmassa. Ihmiset lähtivät helposti mukaan menoon, näidenkin torvimiekkosten perään muodostui korttelin mittainen tanssiletka.
Viime päivinä on tapahtunut kaikenlaista pientä, joka on nostanut mun yleistä mielialaa. Tänään opin avaamaan meidän talon takaoven. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kun on viikon yrittänyt ymmärtää sen oven toimintaa, herätti tämä oivallus mussa ihan aitoa iloa. Olen muutenkin huomannut, että englantilaisten lupsakka mentaliteetti alkaa tarttua. Mitäs sitten, jos tänään vähän sataa? Eilen paistoi niin kauniisti aurinko. Erinäisten toimistojen jonoissa saattaa kulua puolesta tunnista tuntiin, mutta siinähän on varsin mukavasti aikaa tutustua kanssajonottajiin ja saada vaikka uusia ystäviä.
Asenteen ohella myös sanavalinnat tarttuvat. Varsinkin vanhojen englantilaisrouvien mielestä kaikki on usein niin lovely. Isn't this the loveliest afternoon! What a lovely girl you are. How would you like a lovely cup of tea? Huomaan nyökytteleväni iloisesti. Oh thank you, that would be really lovely!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti